Viikkovitonen 10 -07, Idols erikoisnumero
Skrubu ja sen viikkovitonen on muiden medioiden tapaan Idols-asialla. Idolsin suosiosta huolimatta viikkovitonen tuntuu tällä kertaa saavan vähemmän osallistujia kuin ikinä. Liekö pnin maine tahrattu kuraan tämän vuoksi - ehkei kuitenkaan, mutta sivuston lukijakunta ei tunnu aiheesta innostuvan. Oma sivustoni sen sijaan on muodostunut eräänlaiseksi Ari Koivunen fanifoorumiksi, mikä on melkoisen erikoinen juttu, vai onko sittenkään?
Itse myönnyn Idols-ohjelman faniksi, joten vastaan ilomielin tähän viikkovitoseen.
- Ari Koivunen, Kristian Meurman vai Anna Abreu - kuka heistä voittaa Idolsin 2007? Vai kävikö nyt niin, että suosikkisi jäi mainitsematta?
Heti ohjelman alusta lähtien olin varma, että Arihan skaban vie, mutta edellisen finaalin Kristianin suoritus teki kamppailusta hieman kimuramman. Saapa nähdä mitä tämän torstain finaali tuo tullessaan.
- Pärjäävätkö Suomen kilpailijat mielestäsi näille muiden maiden voittajille: Kelly Clarkson amerikasta, Will Young briteistä, Kurt Nilsen norjasta tai naapurimaan Markus Fagervall? Pärjäisitkö itse kisassa?
Brittien Will Young veti jossain Idols-ohjelmassa Light My Fire biisistä todella hienon version. Silloin ajattelin, että Suomesta ei vastaava löydy. Täytyy kuitenkin samaan hengen vetoon ihmetellä, että miten tästäkin maasta löytyy noin paljon hyviä telkkariin asti uskaltautuvia laulajia. Oma lauluni on staran arvoista vain 2-vuotiaalle tyttärelleni.
- Miten seuraat idolseja? Vain televisiosta, vai esimerkiksi myös blogeista, huippulehdistä, keskustelupalstoilta tai esimerkiksi YouTubesta? Maksatko saadaksesi tietoa Idols-kisasta ja kilpailijoista?
Live-lähetyksiä ei voi missata ja onneksi meillä on YouTube, josta voi seuraavana päivänä käydä katsomassa uudestaan parhaat palat.
- Omistatko edellisten Idols-kisojen laulajien musiikkia? Kehtaatko myöntää julkisesti?
Jostain kumman syystä tallesta löytyy Hanna Pakarista ja Agnesia. Kummatkaan eivät tosin ole kuuntelulistalla.
- Miksi katsot/miksi et katso Idolsia? Mitä mieltä olet Idols-kisasta ja siitä että ohjelma ja kilpailijat tulevat vastaan ihan kaikkialla (pomppivatko mediat musiikkiteollisuuden sätkynukkeina)? Tekeekö ohjelma hallaa musiikkibisbneksen uskottavuudelle (onko sillä/tarvitseeko sillä olla uskottavuutta yleensäkään)? Onko Idols vain laskelmoitua, hyvin käsikirjoitettua rahastusta (onko sillä väliä koska ohjelma on hyvää viihdettä [vai onko se hyvää viihdettä])?
Loisto viihdettähän tuo kisa on. Ja uskomattoman paljon se saa tilaa mediassa. Ei voi kuin ihmetellä.
oot ihana ari!! <3<33<3<33<3<3<33<3< mä pidän sun musasta! <3<3<3<3 lähetä sun nimmari mulle! <3<3<3<3<33<3<3
Wilma
4.4.2007 14:01