Ohittaminen oikealta moottoritiellä

Minua on alkanut suunnattomasti ahdistamaan moottoritiellä aamu- ja päiväruuhkissa ajaessani yhä kasvava oikealta ohittaminen. Näinä päivinä jonossa ajettaessa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että joku sankari lähtee ohittamaan muutamaa autoa oikealta kakkoskaistalta tai jopa kolmannelta kaistalta, päästäkseen vain muutaman auton ohi. Olen jopa alkanut epäilemään, että en ymmärrä jotain sääntöjä liikenteestä oikealla tavalla, joten tarkistin asian liikenneasetuksesta (§4-9):

Edellä kulkeva ajoneuvo on moottoritiellä ohitettava vasemmalta. Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa tai käyttävät opastusmerkein tietylle liikennesuunnalle tarkoitettuja ajokaistoja taikka jos ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä kulkevan ajoneuvon ohi ajaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu.

Eli on siis päivänselvää, että monet rikkovat tässä lakia. Enemmän minua kuitenkin harmittaa asiassa se, että joka kerta kun tällainen tilanne tapahtuu, syntyy vaaratilanne. Jonot tunnetusti eivät liiku järin jouhevasti, joten yksikin pieni äkkipikainen jarrutus ja se on moro.

Lopettakaa siis ihmeessä se naurettava ohitteleminen. Ette säästä ajassa ohittelemalla sekunttiakaan!

Kommentit (1)

Teemun Gravatar

Joo, tuonkin tiedän moottoriteiltä! Jos useampi ihminen olisi lukenut TIELIIKENNELAIN ja TIELIIKENNEASETUKSEN ja vielä yrittäisi noudattaa niitä ei liikenteessä kuolisi lainkaan niin paljon ihmisiä. Myöskin liikenteen sujuvuus saattaisi parantua.  Ja muuten...aamuruuhkissa ne bussikaistaa muut ohittavat aiheuttavat myös niitä tukoksia ja ruuhkia palatessaan takaisin normikaistalle. Ja aiheuttavat toiminnallaan sitä suurta vit...sta. Taitaa Italian filmitähdet voittaa mestaruuden.

Teemu
9.7.2006 22:39

 

Huom!Sähköpostiosoitetta ei näytetä sivustolla.