Muutama luettu kirja

Jostain kumman syystä tykkään tällä hetkellä lukea kirjoja. Yleensä tällaista ei tapahdu, mutta nyt kirjat maistuvat poikkeuksellisen hyvin. Ja kun vielä kirjavalinnat ovat olleet onnistuneita niin lukeminen on kuin elokuvan katsomista.

Heyerdahl Thor: Lautalla yli Tyynenmeren on tositarina Heyerdahlin ja hänen kumppanien matkasta lautalla Perusta Polyneesiaan. Matkalla Heyerdahl halusi todistaa, että muinaiset perulaiset pystyivät matkaamaan samanlaisilla palsalautoilla 8000 km vain merenvirtausten ja tuulien avulla. Kirja on hieno luonnonkuvaus ja jännittävä tarina, jota ei voi uskoa todeksi, vaikkakin pakkohan se kait on uskoa.

Boris Akunin: Asaselin salaliitto on ensimmäinen osa nuoren Erast Petrovitsin Fandorinin salapoliisiseikkailuista 1800-luvun loppupuolen Venäjällä ja Euroopassa.  Kirja on jännittävä ja mielenkiintoinen kuvaus sen ajan venäläisestä nuorten glamourista, jossa murha jos toinenkin on vain alkua. Kirja oli sen verran mukaansa tempaava, että joutunen lukemaan myös sarjan kolme muuta osaa Leviatanin purjehdus, Turkkilainen gambiitti sekä Akilleen kuolema.

24.1.2005 10:01
Kulttuuri
 

Kukaan ei ole jakanut ajatuksia vielä. Sinä voit olla ensimmäinen!

Huom!Sähköpostiosoitetta ei näytetä sivustolla.