Happiness - Need You
Helsinkiläinen Happiness on julkaissut tulevalta debyytti albumiltaan 66ft melodies toisen sinkkunsa Need You. Kertosäettä lukuun ottamatta laulajan äänestä ja biisin soundeista tulee mieleeni eräs vanhoista suosikkibändeistäni Stone Temple Pilots. Bändi esiintyy 8.8. livenä Tavastialla, ja minä suuntaan sinne kutsuvieraana - siistiä!
Samana iltana Tavastian Rotten Moon Clubilla nähdään Happineksen lisäksi Snipe ja Crumbland, joista Crumbland on todettu jo aiemmin loistavaksi.